22 Jun 2011

NIB rahoittaa voimalaitoksen Oulussa

Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) on allekirjoittanut lainasopimuksen Oulun Energian kanssa. Myönnetyllä 40 miljoonan euron lainalla rahoitetaan Laanilan voimalaitosinvestointi.

Oulun Energia lisää energiantuotantoaan rakentamalla uuden voimalaitoksen, joka polttaa vuosittain noin 120 000 tonnia lähinnä kotitalouksista peräisin olevaa syntypaikkalajiteltua sekajätettä sähköksi ja lämmöksi. Voimalaitoksen kokonaisteho on 55 MW ja se tuottaa prosessihöyryä paikalliselle kemianteollisuudelle sekä sähköä ja kaukolämpöä Oulun Energialle.

Kaatopaikoille sijoitettavan orgaanisen ja yhdyskuntajätteen määrää rajoitetaan Suomessa, joten jätehuoltoon tarvitaan muita käytäntöjä.

“Polttamalla jätettä tehokkaasti ja vähentämällä riippuvuutta fossiilisista polttoaineista Oulun Energia auttaa vähentämään vuosittaisia CO2-päästöjä omalla toiminta-alueellaan”, sanoo NIBin toimitusjohtaja Johnny Åkerholm.

Hanke rahoitetaan NIBin ilmastonmuutoksen torjumiseen, energiatehokkuuteen ja uusiutuvan energian käyttöön tähtäävästä CLEERE-lainaohjelmasta (Climate Change, Energy Efficiency and Renewable Energy).

Oulun Energia -konserni toimittaa sähköä ja kaukolämpöä suurelle osalle kaupungin yrityksistä ja 135 000 asukkaasta.

Pohjoismaiden Investointipankki NIB on kahdeksan Pohjoismaissa ja Baltiassa sijaitsevan jäsenmaan omistama kansainvälinen rahoituslaitos. Pankki tarjoaa pitkäaikaista rahoitusta hankkeisiin, jotka vahvistavat kilpailukykyä ja edistävät ympäristönsuojelua energia-, ympäristö-, kuljetus-, logistiikka-, viestintä- ja innovaatioaloilla. Johtavat luottokelpoisuuslaitokset Standard & Poor’s ja Moody’s ovat myöntäneet NIB:lle parhaan mahdollisen luottokelpoisuuden AAA/aaa.

Lisätietoja

Sebastian Påwals, Senior Manager Origination, puh. +358 10 618 0527,

Nina Näsman, Communications, puh. +358 10 618 0417,

Related resources

22 Jun 2011

Oulun Energia Oy

EUR 40 million