1 Apr 2011

NIB rahoittaa metron laajennusta Helsingistä Espooseen

Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) myöntää Länsimetro Oy:lle lainan, jonka avulla rahoitetaan metron laajentamista Helsingistä Espooseen. 120 miljoonan euron laina auttaa Espoon eteläosien kytkemistä seudulliseen raideliikennejärjestelmään. Lainan takaisinmaksuaika on 30 vuotta.

Arvioiden mukaan länsimetro kuljettaa valmistuttuaan yli 100 000 matkustajaa päivässä ja noin 60 000 henkilöä ylittää päivittäin Helsingin ja Espoon rajan. Kun länsimetro valmistuu, bussiliikenne Etelä-Espoosta Länsiväylää pitkin Helsingin keskustaan loppuu. Liityntäbussit kuljettavat länsimetron varrella asuvat matkustajat metroasemille.

“Projektin suurin ympäristöhyöty tulee siitä, että matkustajia siirtyy tieliikenteestä raiteille. Näin myös ruuhkat Helsingissä vähenevät. Raideliikenne aiheuttaa huomattavasti vähemmän päästöjä henkilökilometriä kohden kuin tieliikenne,” sanoo NIBin toimitusjohtaja Johnny Åkerholm.

“Länsimetro Oy:n kannalta on tärkeää, että tällä sopimuksella myös NIB varautuu rahoittamaan hanketta. Erityisen tyytyväisiä olemme siitä, että hanke läpäisi NIBin rahoituskohteilleen asettamat erittäin tiukat ympäristövaatimukset”, Länsimetron toimitusjohtaja Matti Kokkinen sanoo.

Helsingin ja Espoon yhdessä omistama Länsimetro Oy perustettiin vuonna 2007. Länsimetro Oy rakentaa uuden linjaston, mutta Helsingin kaupungin liikennelaitos (HKL) vastaa metron liikennöinnistä sekä asemien ja varikkojen kunnossapidosta.

Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) on kahdeksan maan (Pohjoismaiden ja Baltian maiden) yhteinen kansainvälinen rahoituslaitos, joka tarjoaa pitkäaikaisrahoitusta kilpailukykyä vahvistaviin ja ympäristöä säästäviin energia , ympäristö , kuljetus , logistiikka , viestintä ja innovaatiosektorien projekteihin. NIBillä on johtavien Standard & Poor’s ja Moody’s-luokitusyritysten myöntämä korkein mahdollinen luottoluokitus (AAA/Aaa).

Lisätietoja

NIB

Kim Krokfors, Senior Manager Lending, +358 10 618 0517,

mixIt(‘kim.kr’,’okfors’,’ni’,’b.int’);

mixIt(‘kim.’,’krokfors’,’nib.i’,’nt’,”,’1307683363197-0′);

Jukka Ahonen, viestintäjohtaja, +358 10 618 0295,

mixIt(‘jukka.ahone’,’n’,’n’,’ib.int’);

mixIt(‘jukka.ahon’,’en’,’n’,’ib.int’,”,’1307683363197-1′);

Länsimetro Oy

Matti Kokkinen, toimitusjohtaja +358 50 347 1558,

mixIt(‘m’,’atti.kokkinen’,’lansi’,’metro.fi’);

mixIt(‘matti.kokk’,’inen’,’lansim’,’etro.fi’,”,’1307683363197-2′);

Related resources

01 Apr 2011

Länsimetro Oy

EUR 120 million

Article

20.4.2011

Metro heads west

Article

19.11.2017

Espoo – The metro is not just a line