NIBin toimitusjohtaja Johnny Åkerholm: haasteista huolimatta euro on paras vaihtoehto Euroopalle

Pohjoismaiden Investointipankin (NIB) toimitusjohtaja Johnny Åkerholmin mukaan euro ei tarjoa lähivuosina jäsenmaille samanlaista vakautta kuin 2000-luvun alussa, mutta yhteisvaluutta on silti paras vaihtoehto Euroopalle.

Euroalue syntyi pyrkimyksestä lisätä vakautta ja parantaa EU:n yhteismarkkinoiden toimintaa. Euro oli pitkälti myös poliittinen projekti, sen toivottiin lisäävän Euroopan yhdentymistä entisestään myös muilla alueilla.

Sopeutuminen ns. Maastrichtin kriteereihin tuotti myös hyviä tuloksia, ja 2000-luvun alkupuolella nähtiinkin pitkä ja vakaa taloudellisen kasvun kausi. Ulkopuolelle jäivät omasta aloitteestaan Iso-Britannia, Tanska ja Ruotsi. Kreikka ei täyttänyt kriteereitä ja maa hyväksyttiin mukaan vuoden 2001 alusta.

Ristiriita kuitenkin jäi. Jäsenmailla on yhteinen raha, mutta ne päättävät silti talouspolitiikastaan itsenäisesti. Jotta yksittäiset maat eivät ryhtyisi ns. “vapaamatkustajiksi” järjestelmä suunniteltiin sellaiseksi, että jokainen maa hoitaisi itse mahdolliset ongelmansa. Perustamissopimukseen kirjattiin julkisen talouden avustamiskielto (ns. no bail-out -sääntö) ja Euroopan keskuspankilta kiellettiin niinikään julkisen sektorin rahoittaminen. Vakaus- ja kasvusopimukseen kirjattiin tarkat ohjeet siitä, kuinka menetellään, jos joku rikkoo yhteisiä sääntöjä.

Jos rahoittajat olisivat uskoneet tähän järjestelmään, suuremmat julkisen talouden vajeet olisivat näkyneet lisääntyneinä riskeinä, ja että “syntisten” olisi pitänyt maksaa rahoituksestaan aiempaa enemmän. Korkotaso muodostui kuitenkin lähes yhtenäiseksi kaikissa maissa ja ns. vapaamatkustajaongelma osoittautui todelliseksi, kun euron tuoma vakaus lisäsi joissakin maissa houkutusta löysätä julkisen talouden kurinpitoa. Finanssi- ja talouskriisi paljasti julkisen talouden ja EU:n talouspoliittisen koordinaation haavoittuvaisuuden.

Kriisi kärjistyi kun havaittiin, että jotkut maat olivat jopa pettäneet itseään ja muita manipuloimalla tilastojaan. Tässä vaiheessa rahoituskustannukset nousivat voimakkaasti ja rahoituksen saanti vaikeutui. EU ja EKP alkoivat tukea jäsenmaita, ja vaikka toimenpiteet on tehty lakien puitteissa, rahaliiton toiminta muuttui perustavalla tavalla.

Nyt Euroopan komissio ja jäsenmaat pyrkivät palauttamaan uskottavuutta tiukentamalla vanhoja pelisääntöjä. Kokemus kuitenkin osoittaa, että hallinnollisten sääntöjen teho on kyseenalainen. Jäsenmaat luopuvat budjettivallastaan vain selkä seinää vasten. Paras vakauden vahti ei ole välttämättä byrokraattiset sopimukset vaan markkinat.

Sijoittajat tunnistavat lopulta aina riskit eivätkä suostu rahoittamaan liian leväperäistä budjettipolitiikkaa. Tällä hetkellä jäsenmaat tasapainottavat julkista talouttaan lähinnä nousevien korkojen pelossa, ei Brysselin takia. Tietty ristiriita on siinä, että EU pyrkii toimillaan kaikin tavoin vähentämään markkinoiden sinänsä tasapainottavaa vaikutusta. Pelisääntöjen muuttaminen kesken pelin nakertaa kuitenkin osaltaan uskottavuutta, mikä näkyy tällä hetkellä joidenkin maiden korkeissa koroissa kaikista ponnisteluista huolimatta. Ongelmallista on se, että markkinat ovat luonteeltaan hyvin ailahtelevia. Jos ja kun ne uskovat että riskit ovat vähentyneet, “syntiä tekevien” maiden rahoituskustannukset voivat taas laskea “liian alas”.

Näissä oloissa euro ei tarjoa lähivuosina samaa vakautta kun 2000-luvun alussa, mutta on kuitenkin paras vaihtoehto Euroopalle.

* * *

Suomen talous on jälleen syvän murroksen kynnyksellä. Sodan jälkeen murros on neljäs lajissaan.

Ensin Suomi maksoi sotakorvaukset, joiden avulla maan taloudelle syntyi uusi teollinen pohja. Investoinnit olivat mittavia, mutta eivät välttämättä erityisen tehokkaita. Toinen murros oli suurten ikäluokkien tulo työmarkkinoille ja siirtyminen maataloudesta teolliseen talouteen 60-luvun lopussa, mikä johti työperäiseen muuttoliikkeeseen Ruotsiin.

Siirtyminen markkinatalouteen 80-luvulla johti velkaantumiseen ja kuplatalouteen. Lama oli kallis konsultti, mutta sen jälkien siivoaminen markkinoiden pakottamana antoi kuitenkin hyvän pohjan talouden uudistumiselle ja erittäin hyvälle kasvulle 1990-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alussa.

Nyt olemme sopeutumassa elinkeinoelämän kansainvälistymiseen ja väestön rakenteen rajuun muutokseen. Tästä on puhuttu pitkään ja hartaasti, mutta haasteiden mittakaavaa ei ole kuitenkaan lainkaan sisäistetty. Suomi ei selviydy murroksesta ilman kolhuja, “tekemällä oppii” -prosessi on maallamme edessä.

Mitä tarvitaan? Suomen on kyettävä luomaan enemmän jaettavaa. Tämä onnistuu vain, jos työpanosta lisätään ja/tai tuottavuutta nostetaan. Ensimmäinen tarkoittaa pitempiä työuria ja jälkimmäinen tuotannon rakennemuutosta, molempia vastustetaan rajusti. Vanhasta pitää pystyä luopumaan ja uutta on kyettävä luomaan. Tämä vaatii valmiutta muutokseen ja riskinottoon. Samalla hyvinvointipalvelut on tuotettava nykyistä tehokkaammin; hyvinvointipalveluiden voimaperäinen kehittäminen on niiden jatkuvuuden paras tae.

“Tekemällä oppii”-prosessin aikana tulemme näkemään erilaisia lyhyen aikavälin ajatteluun perustuvia “temppuja” kuten veronkorotuksia, vaikka nämä voivat olla ristiriidassa kakun kasvattamisen tarpeen kanssa. Tuetaan teollisuuden aloja, jotka eivät pysty pärjäämään omin avuin, mikä pahimmillaan hidastaa rakennemuutosta ja johtaa tuotannon rakenteiden vääristymiseen. Kaiken tämän takia syntynee jonkinmoinen kriisi, jonka ratkaiseminen luo taas pohjan seuraavalle nousulle.

Pohjoismaiden Investointipankki on kahdeksan jäsenmaan (Islanti, Latvia, Liettua, Norja, Ruotsi, Suomi, Viro ja Tanska) omistama kansainvälinen rahoituslaitos. Pankki rahoittaa yksityisiä ja julkisia investointihankkeita jäsenmaissa sekä niiden ulkopuolella. Johtavat luottokelpoisuusluokituslaitokset Standard & Poor’s ja Moody’s ovat myöntäneet NIBille parhaan mahdollisen luottokelpoisuuden AAA/Aaa.

Lisätietoja:

Johnny Åkerholm, toimitusjohtaja, puh. 010 618 001,

Jukka Ahonen, viestintäjohtaja, puh. 010 618 0295,