Johnny Åkerholm: Euroopan unionin palautettava uskottavuutensa

Konferenssipuheen kooste*

Euroopan taloudellinen tilanne on Kreikan päätöksistä huolimatta kriittisemmässä tilassa kuin koskaan aikaisemmin sodan jälkeisenä aikana. Vuonna 2008 julkisella sektorilla oli vielä riittävästi resursseja sekä kysynnän tukemiseen että rahoitusjärjestelmän pönkittämiseen. Nyt julkinen sektori on ongelmien lähde, eikä pelikortteja juuri enää ole.

EU-projekti on hyödyllinen Euroopalle ja aivan välttämätön Suomelle. Siksi on syytä olla huolestunut unionin taloudellisen ja poliittisen pohjan ilmeisestä murenemisesta.

EU:n tähänastisesta toiminnasta voidaan tehdä neljä johtopäätöstä.

Ensinnä EU asetti itsensä lähes mahdottomaan tilanteeseen ottamalla vastuuta Kreikan velanhoidosta, jota varten sillä ei ollut välineitä.

Toiseksi välineiden luominen kriisin keskellä on pikemmin lisännyt epävarmuutta kuin vähentänyt sitä. Ensimmäisen askeleen jälkeen ei ole kuitenkaan ollut enää muita vaihtoehtoja.

Kolmanneksi akuutteja kriisejä on mahdotonta hoitaa avoimien ovien periaatteella. Julkinen keskustelu 27 parlamentissa on valitettavasti vain pahentanut kriisiä. Kannattajille tarkoitetut puheenvuorot kuuluvat äänekkäästi myös rahoittajien korvissa. Demokratian pelisääntöjä pitää tietenkin kunnioittaa. Johtopäätös onkin, että tällaista toimintaa ei voida hoitaa nykyisen rakennelman puitteissa.

Neljänneksi EU on joutunut kriisissä rikkomaan omia sääntöjään ja sopimuksiaan. Tämä on vienyt unionilta uskottavuutta.

EU:lla on ratkaistavana sekä akuutteja että pitkän aikavälin ongelmia. Akuutein tehtävä on rahoituskriisin pysäyttäminen. Tämä ei tapahdu loputtomasti rahasummia kasvattamalla. Mitä pitäisi tehdä?

EU:n rahoituskriisin ratkaisemisen ensimmäinen ehto on, että velkamailla on uskottava suunnitelma rahoitustarpeittensa vakauttamiseksi. Mitä uskottavampi ohjelma, sitä enemmän on aikaa sen toteuttamiseen. Tämä on kunkin maan tehtävä itse. EU-kumppaneiden rooli on luoda mahdollisuuksia tarvittavalle sopeutukselle. Niinpä keskustelu olisi syytä keskittää tarpeellisten toimenpiteiden määrittelyyn. Tavoitteena on luottamuksen palauttaminen jäsenmaiden harjoittamaan talouspolitiikkaan, jotta maat voivat jälleen siirtyä normaalin rahoituksen piiriin.

EU:n toinen haaste on uskottavien kasvunäkymien luominen. Todellisuudessa EU:lla ei ole juurikaan välineitä tähän, vaan kaikki keskeiset instrumentit ovat jäsenmailla. Siksi työnjakoa ja vastuita EU:n ja jäsenmaiden kesken pitäisi kirkastaa.

Kolmas ehto on toteutumassa pysyvän kriisien hallintamekanismin muodossa. Tämän jälkeen pitäisi olla mahdollista hoitaa akuutteja kriisejä ilman julkista kinastelua.

Neljäs ehto on vaikea. Yhteinen kriisien hoito edellyttää nykyistä selvästi pidemmälle menevää talouspolitiikan yhteensovittamista. Veronmaksajat eivät voi ottaa vastuuta muiden jäsenmaiden ongelmien hoidosta, jollei heillä ole mitään valtaa kriisien taustalla oleviin päätöksiin. EU:n toimintamalli ei ole vakaalla pohjalla ennen kuin vastuu ja yhteistyö ovat tasapainossa keskenään.

EU joutuu rakentamaan uskottavuutensa uudestaan. Tämä vie aikaa, eikä se onnistu ennen kuin EU oppii noudattamaan omia sopimuksiaan. On äärimmäisen tärkeätä, että esimerkiksi uutta pysyvää rahoitusmekanismia käytetään ainoastaan sovitusti eli vain vakavien kriisien torjuntaan. Mekanismia ei pidä käyttää korkovaikutusten lieventämiseen, kun sijoittajat reagoivat epäuskottavana pitämäänsä talouspolitiikkaan.

* Puhe pidettiin Chydenius-seminaarissa Kokkolassa 16. heinäkuuta 2011. Tapahtuman järjesti Anders Chydenius-säätiö.