3 May 2010

NIB rahoittaa tuulivoimapuistoa Tornioon

Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) ja Rajakiiri Oy ovat sopineet yhteissummaltaan 19 miljoonan euron lainasta uuden tuulivoimapuiston rakentamista varten Tornioon Pohjois-Suomeen.

Uusi tuulivoimapuisto lisää Suomen tuulivoimakapasiteettia viidenneksellä. Uusi tuulivoimapuisto otetaan käyttöön vuoden 2010 loppuun mennessä, ja sen kapasiteetti on noin 30 megawattia. Sen sähköntuotanto vastaa 5 000 kotitalouden sähkönkulutusta.

Projekti on yhdenmukainen NIBin ympäristötavoitteiden kanssa. Se auttaa vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä syrjäyttämällä fossiilisiin polttoaineisiin perustuvaa sähköntuotantoa.

Alue, johon tuulivoimapuisto rakennetaan, soveltuu hyvin tähän tarkoitukseen, koska se on jo valmiiksi teollisuusaluetta. Esimerkiksi olemassa olevan tehtaan aiheuttama melu peittää täysin tuulimyllyistä syntyvän melun. Lisäksi sähkönsiirtoverkko on jo paikallaan ja tarvittava infrastruktuuri on valmiina, kun rakennusvaihe alkaa.

Rajakiiri kuuluu EPV-konserniin. Muita omistajia ovat suomalaiset teräsyhtiöt Outokumpu Oyj ja Rautaruukki Oyj sekä suomalainen energiayhtiö Oy Katternö Kraft Ab.

Pohjoismaiden Investointipankki NIB on kahdeksan Pohjoismaissa ja Baltiassa sijaitsevan jäsenmaan omistama kansainvälinen rahoituslaitos. Pankki tarjoaa pitkäaikaista rahoitusta hankkeisiin, jotka vahvistavat kilpailukykyä ja edistävät ympäristönsuojelua energia-, ympäristö-, kuljetus-, logistiikka-, viestintä- ja innovaatioaloilla. Johtavat luottokelpoisuuslaitokset Standard & Poor’s ja Moody’s ovat myöntäneet NIB:lle parhaan mahdollisen luottokelpoisuuden AAA/aaa.

Lisätietoja

Sebastian Påwals, Senior Manager, puh. +358 10 618 0527 tai


Linda Lindfors, Communications Specialist, puh. +358 10 618 0299 tai

linda.lindfors (at) nib.int

Related resources

03 May 2010

Rajakiiri Oy

EUR 19 million