4 Apr 2011

Pohjoismaiden Investointipankin laina jätteitä polttavalle voimalaitokselle Liettuassa


Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) ja Fortum ovat sopineet 70 miljoonan euron lainasta, joka on tarkoitettu jätettä polttoaineenaan käyttävän sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksen rakentamiseen Liettuan Klaipedaan.

Fortumin uusi lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitos Klaipedassa on Baltian maiden ensimmäinen jätteiden energiahyötykäyttöön perustuva voimalaitos. Laitos käyttää polttoaineenaan kiinteää yhdyskuntajätettä, vaarattomia teollisuusjätteitä sekä biomassaa. Sen suunniteltu kaukolämpöteho on noin 60 MW ja sähköntuotantokapasiteetti noin 20 MW.

“NIBin laina edistää uusinta tekniikkaa edustavan tehokkaan ja ympäristöystävällisen lämmön- ja sähköntuotannon aloittamista Liettuassa. Tämä hanke on myös hyvä esimerkki maiden rajat ylittävästä yhteistyöstä pankin jäsenmaiden välillä”, sanoo NIBin toimitusjohtaja Johnny Åkerholm.

Laitoksen tuottamalla kaukolämmöllä korvataan maakaasuun perustuvaa lämmön erillistuotantoa. Siirtyminen lämmön ja sähkön yhteistuotantoon parantaa energiantuotannon tehokkuutta ja vähentää seudun kasvihuonekaasupäästöjä. Laitos auttaa myös vähentämään paikalliselle kaatopaikalle kertyvän jätteen määrää.

Yhteistuotantolaitoksen rakentaa UAB Fortum Klaipeda, Fortumin ja paikallisen energiayhtiön Klaipedos Energijan omistama yhteisyritys. Laitoksen on tarkoitus aloittaa toimintansa tammikuuhun 2013 mennessä.

Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) on kahdeksan maan (Pohjoismaiden ja Baltian maiden) yhteinen kansainvälinen rahoituslaitos, joka tarjoaa pitkäaikaisrahoitusta kilpailukykyä vahvistaviin ja ympäristöä säästäviin energia , ympäristö , kuljetus , logistiikka , viestintä ja innovaatiosektorien projekteihin. NIBillä on johtavien Standard & Poor’s ja Moody’s-luokitusyritysten myöntämä korkein mahdollinen luottoluokitus (AAA/Aaa).

Lisätietoja

Sebastian Påwals, Senior Manager Origination, puh. +358 10 618 0527,


Dimitrijs Alehins, Senior Communications Specialist, puh. +358 10 618 0296,


Related resources

04 Apr 2011

Fortum Oyj

EUR 69.6 million

Article

29.4.2013

Fortum Klaipeda: Waste should produce energy