Kuva: Kemin Satama Oy

27 May 2021

NIB lainoittaa Ajoksen sataman meriväylän syventämistä Pohjois-Suomessa

NIB on allekirjoittanut Kemin Satama Oy:n kanssa 13 vuoden lainasopimuksen, jolla rahoitetaan Ajoksen sataman väylän ja satama-altaan syventämistä 10 metristä 12 metriin.

Tämä 21 miljoonan euron laina auttaa rahoittamaan myös uuden 400 metrin laiturin rakentamisen ja investoinnin sataman infrastruktuuriin. Satama digitalisoidaan ja teknologiaa hyödynnetään maasähköstä viemäröintiin.

“Ajoksen satama on tärkeä suomalaiselle metsäteollisuudelle sekä Suomen pohjoisille alueille yleisestikin,” NIB:n toimitusjohtaja André Küüsvek sanoo.

Investoinnin myötä sataman rahtivolyymit voidaan lähes kaksinkertaistaa. Satamainvestointi tarvitaan Metsä Groupin biojalostamoinvestointien vuoksi, joiden vaikutukset alueen metsätalouteen ja logistiikkatoimintoihin tulevat olemaan huomattavat.

Projekti on osa NIB:n Arktista lainaohjelmaa, koska satama palvelee Suomen arktisten alueiden taloutta. Kemin Satama on nopein reitti Suomen ja Skandinavian pohjoisosiin sekä Venäjän Murmanskin alueelle, joka on portti Barentsin alueelle. Sataman kautta kuljetettavaa tavaraa ovat pääasiassa metsäteollisuuteen liittyvät tuotteet, kuiva irtolasti, öljy, kemikaalit ja kappaletavara.

Kemin Satama Oy tarjoaa satamapalveluita, kuten alueen vuokrausta, aluspalveluita, kiinteistöhuoltoa ja turvallisuuspalveluita. Kemin Satama on Suomen pohjoisin yleinen satama ja koostuu kolmesta satamasta: Ajoksen satama-alueesta, Veitsiluodon satama-alueesta ja Öljysatamasta, joka on osa Ajoksen satamaa. Satama perustettiin vuonna 1869 ja se sijaitsee Pohjanlahdella Suomen luoteisrannikolla. Yhtiö on kokonaan Kemin kaupungin omistama.

Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) on kahdeksan jäsenmaan (Islanti, Latvia, Liettua, Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska ja Viro) omistama kansainvälinen rahoituslaitos. Pankki rahoittaa yksityisiä ja julkisia investointihankkeita sekä jäsenmaissa että niiden ulkopuolella. Johtavat luottokelpoisuuslaitokset Standard & Poor’s ja Moody’s ovat myöntäneet NIB:lle parhaan mahdollisen luottokelpoisuuden AAA/Aaa.

Lisätietoja:
Taina Ulkoniemi, Senior Banker, Lending, puh. +358 10 618 0231, taina.ulkoniemi@nib.int

Arild Moen, Communications Manager, puh. +358 10 618 0496, arild.moen@nib.int

Related resources

25 May 2021

Kemin Satama Oy

EUR 21 million