17 Dec 2015

NIB rahoittaa jätevedenpuhdistamon rakentamisen Mikkeliin

Kenkäveronniemen jätevedenpuhdistamo. Kuva: Länsi-Savo

NIB ja Mikkelin kaupunki ovat allekirjoittaneet yhteensä 20 miljoonan euron lainasopimuksen 25 vuoden laina-ajalla uuden jätevedenpuhdistamon rakentamiseksi Itä-Suomeen.

Uusi Metsä-Sairilan jätevedenpuhdistamo rakennetaan maanalaisiin luoliin. Laitoksessa otetaan ensimmäisenä Suomessa käyttöön kalvobioreaktoritekniikka (MBR). MBR-tekniikka parantaa vedenkäsittelyprosessin tehokkuutta ja laatua.

Uusi jätevedenpuhdistamo aloittaa suunnitelmien mukaan toimintansa vuonna 2020 ja korvaa silloin Kenkäveronniemen jätevedenpuhdistamon. Mikkelin Vesiliikelaitos vastaa projektinhallinnasta.

Lisäksi Mikkelin Vesiliikelaitos vastaa 4,5 kilometrin pituisen siirtoviemärin rakentamisesta Kenkäveronniemestä Metsä-Sairilaan sekä 4,1 kilometrin pituisen purkuputken ja 0,7 kilometrin pituisen varapurkuputken rakentamisesta Metsä-Sairilasta Suomen suurimpaan järveen Saimaaseen.

Mikkelin kaupunki omistaa kokonaan Mikkelin Vesiliikelaitoksen, joka tuottaa puhdasta juomavettä kaupungin ja sen lähialueiden noin 55 000 asukkaalle ja vastaa jätevesien puhdistuksesta alueella.

Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) on kahdeksan jäsenmaan (Islanti, Latvia, Liettua, Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska ja Viro) omistama kansainvälinen rahoituslaitos. Pankki rahoittaa yksityisiä ja julkisia investointihankkeita sekä jäsenmaissa että niiden ulkopuolella. Johtavat luottokelpoisuuslaitokset Standard & Poor’s ja Moody’s ovat myöntäneet NIBille parhaan mahdollisen luottokelpoisuuden AAA/Aaa.

Lisätietoja:
Jim Dahlström, Senior Manager, Transaction and Portfolio Management, at +358 10 618 0334, 

Arild Moen, Senior Communications Officer, puh. +358 10 618 0420,

Related resources

02 Dec 2015

City of Mikkeli

EUR 20 million