13 Nov 2015

NIB parantaa sähkön toimitusvarmuutta Itä-Suomessa

Kuva: Markus Sotikov

NIB on myöntänyt Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:lle lainan 12 vuoden laina-ajalla maanpäällisten sähkölinjojen korvaamiseksi maakaapeleilla. Muutoksen jälkeen verkko on entistä paremmin suojattu ankarien sääolosuhteiden vaikutuksilta Itä-Suomessa.

Myönnetty 29 miljoonan euron laina auttaa Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:tä korvaamaan 1 150 kilometriä ilmajohtoja maakaapeleilla ja siirtämään 240 kilometriä ilmajohtoja teiden varsille.

Investointiohjelmalla saatetaan ajan tasalle yksi Suomen suurimmista jakeluverkoista, ja se jatkuu vuoteen 2017 asti. Tärkein etu on sähkön entistä suurempi toimitusvarmuus energiayhtiön asiakkaille, joista raskas teollisuus ja kunnat ovat suurimmat. Ne vaativat keskeytymätöntä ja luotettavaa sähköntoimitusta.

Muita etuja ovat säästöt, jotka saavutetaan entistä pienempien kunnossapito- ja korjauskustannusten ansiosta, kun ankarista sääolosuhteista aiheutuvat vahingot myrskyjen tai muiden luonnonilmiöiden seurauksena vähenevät. Myös korvausten, joita yhtiö joutuu maksamaan asiakkailleen tällaisten verkon toimintahäiriöiden perusteella, odotetaan vähenevän.

Osana investointiohjelmaa Pohjois-Karjalan Sähkö kunnostaa lisäksi kolme voimalaitosta ja noin 1 000 vanhaa pylväsmuuntajaa. Ne joko korvataan betonialustalle asennetuilla muuntajilla tai varustetaan öljyvuodoilta suojaavilla turvalaitteilla.

Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n pääomistajia ovat Joensuun kaupunki ja sen ympäristökunnat Itä-Suomessa. Yhtiö tuottaa, hankkii, myy ja jakelee sähköä sekä rakentaa sähköverkkoja ja huolehtii niiden kunnossapidosta. Yhtiö perustettiin vuonna 1945, ja sen palveluksessa on noin 300 työntekijää.

Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) on kahdeksan jäsenmaan (Islanti, Latvia, Liettua, Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska ja Viro) omistama kansainvälinen rahoituslaitos. Pankki rahoittaa yksityisiä ja julkisia investointihankkeita sekä jäsenmaissa että niiden ulkopuolella. Johtavat luottokelpoisuuslaitokset Standard & Poor’s ja Moody’s ovat myöntäneet NIB:lle parhaan mahdollisen luottokelpoisuuden AAA/Aaa.

Lisätietoja:
Sami Loukkola, Senior Manager, Lending, puh. +358 50 311 3698,

Arild Moen, Senior Communications Officer, puh. +358 10 618 0496,

Related resources

13 Nov 2015

Pohjois-Karjalan Sähkö Oy

EUR 29 million