10 Jun 2015

NIB rahoittaa Rovaniemen kunnallistekniikan rakentamista

Kuva: Rovaniemen kaupunki.

Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) ja Rovaniemen kaupunki ovat sopineet 9,39 miljoonan euron lainasopimuksesta kaupungin kunnallistekniikan laajentamiseksi ja katuvalaistuksen parantamiseksi. Laina-aika on 15 vuotta.

Lainalla rahoitetaan Rovaniemen kaupungin investointeja maankäytön ja asumisen toteuttamisohjelmaan vuosille 2014–2018. Investointiohjelmassa rakennetaan mm. teitä, vesijohtoja ja viemäriverkostoja uusia asuinalueita varten.

Projekti tukee kaupungistumista alueella, jolla väestönkasvu ja muut väestötieteelliset trendit vaikuttavat asuntomarkkinoihin sekä lisäävät kehittyneen kunnallistekniikan ja -palveluiden tarvetta.

Lisäksi vuosina 2016–2018 kaupunki vaihtaa elohopeahöyrylamput suurpainenatrium- ja LED-lamppuihin 6 000 valaisinpylväässä. Tämä tuo kaupungille noin 1 800 MWh:n vuotuisen energiasäästön.

Nykyisen noin 60 000 asukkaan Rovaniemen väestömäärän arvioidaan kasvavan kahdeksan prosenttia seuraavan 15 vuoden aikana. Kaupunki on Pohjois-Suomen logistinen solmukohta.

Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) on kahdeksan jäsenmaan (Islanti, Latvia, Liettua, Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska ja Viro) omistama kansainvälinen rahoituslaitos. Pankki rahoittaa yksityisiä ja julkisia investointihankkeita sekä jäsenmaissa että niiden ulkopuolella. Johtavat luottokelpoisuuslaitokset Standard & Poor’s ja Moody’s ovat myöntäneet NIB:lle parhaan mahdollisen luottokelpoisuuden AAA/Aaa.

Lisätietoja:
Tarja Kylänpää, Senior Director, Origination, puh. +358 10 618 0237,

Lisa-Maria Altenberger, Communications Unit, puh. +358 10 618 0234,

Related resources

10 Jun 2015

City of Rovaniemi

EUR 9.4 million