13 Feb 2013

NIB rahoittaa Wärtsilän tuotekehitysohjelmaa

NIB ja Wärtsilä Oyj Abp ovat sopineet 50 miljoonan euron lainasta, jolla rahoitetaan yhtiön tuotekehitysohjelmaa.

Laina-aika on 10 vuotta ja lainan avulla rahoitetaan Wärtsilän kattavaa keskinopeiden moottoreiden tuotekehitysohjelmaa. Ohjelma keskittyy moottoreiden suorituskyvyn, luotettavuuden ja ympäristöystävällisyyden parantamiseen sekä elinkaarikustannusten alentamiseen. Ohjelman avulla Wärtsilä pyrkii vahvistamaan asemaansa teknologian kehittäjänä globaaleilla meriteollisuus- ja energiamarkkinoilla.

”Lainan avulla NIB tukee Wärtsilän uusien tuotteiden sekä tulevaisuuden päästömääräyksiä noudattavien moottoreiden kehittämistä”, sanoo Pohjoismaiden Investointipankin toimitusjohtaja Henrik Normann.

Wärtsilä tarjoaa meriteollisuus- ja energiamarkkinoille soveltuvia koko elinkaaren kattavia voimanlähderatkaisuja. Yhtiö on perustettu vuonna 1834 Suomessa. Wärtsilällä on lähes 170 toimipaikkaa 70 maassa ympäri maailman.

Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) on kansainvälinen rahoituslaitos, jonka omistaa kahdeksan jäsenmaata: Tanska, Viro, Suomi, Islanti, Latvia, Liettua, Norja ja Ruotsi. NIB rahoittaa yksityisiä ja julkisia projekteja jäsenmaissa ja niiden ulkopuolella. Johtavat luottokelpoisuuslaitokset Standard & Poor’s ja Moody’s ovat myöntäneet NIBille parhaan mahdollisen luottokelpoisuuden AAA/aaa.

Lisätietoja:

Kim Krokfors, Senior Manager, Origination, puh. +358 10 618 0517,

Kyra Koponen, Communications Officer, puh. +358 10 618 0297,

Related resources

13 Feb 2013

Wärtsilä Corporation

EUR 50 million