4 Feb 2013

NIB rahoittaa Aalto-yliopiston yhteiskampusta

NIB ja Aalto-yliopistokiinteistöt Oy ovat allekirjoittaneet 40 miljoonan euron lainan Aalto-yliopiston yhteiskampuksen rakennusten rakentamista ja peruskorjausta varten.

 

NIB on myöntänyt 18 vuoden lainan yhteiskampukseen kuuluvan kahden projektin rahoitukseen. Aalto-yliopisto aikoo keskittää akateemisen opetuksensa ja tutkimustoimintonsa Otaniemen yhteiskampukselle Espooseen. Tämän vuoksi Aalto-yliopistokiinteistöt Oy on käynnistänyt mittavan investointiohjelman, joka jatkuu vuoteen 2020 asti. Ohjelma koostuu useista projekteista. NIBin lainalla rahoitetaan Open Innovation House (OIH) -kiinteistön rakentaminen ja Teknillisen korkeakoulun vanhan päärakennuksen, Otakaari 1:n, peruskorjaus.

“Yhteiskampus vahvistaa ja helpottaa tietojen vaihtamista ja voi tuottaa heijastusvaikutuksia, jotka parantavat koulutuksen ja tutkimuksen laatua entisestään”, sanoo NIBin toimitusjohtaja Henrik Normann.

OIH on kampusalueen ensimmäinen projekti, ja siihen tulevat tilat yliopiston tutkimuskeskuksille, Nokian tutkimushankkeisiin keskittyvälle Nokia Research Centerille sekä Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin EIT:n ICT Labs -yksikölle. Rakennus valmistui kesällä 2012.

Alvar Aallon suunnittelema Otakaari 1 on Teknillisen korkeakoulun vanha päärakennus. Peruskorjauksessa parannetaan energiatehokkuutta ja ilmastointijärjestelmiä, mikä tuottaa jopa 30 prosentin energiansäästön. Projektin arvioidaan valmistuvan vuonna 2015.

Aalto-yliopistokiinteistöt Oy on Aalto-yliopiston Espoossa ja Helsingin metropolialueella sijaitsevien kiinteistöjen omistukseen ja kehittämiseen erikoistunut kiinteistöyhtiö. Yhtiö perustettiin vuonna 2009, ja sen omistavat Aalto-korkeakoulusäätiö ja Suomen valtio (Senaatti-kiinteistöt). Se on Aalto-yliopistokonsernin suurin tytäryhtiö, jonka hallinnassa on 88 prosenttia konsernin omaisuudesta.

Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) on kansainvälinen rahoituslaitos, jonka omistaa kahdeksan jäsenmaata: Tanska, Viro, Suomi, Islanti, Latvia, Liettua, Norja ja Ruotsi. NIB rahoittaa yksityisiä ja julkisia projekteja jäsenmaissa ja niiden ulkopuolella. Johtavat luottokelpoisuuslaitokset Standard & Poor’s ja Moody’s ovat myöntäneet NIBille parhaan mahdollisen luottokelpoisuuden AAA/aaa.

Lisätietoja:

Tarja Kylänpää, Senior Director Origination, puh. +358 10 618 0237,

Kyra Koponen, Communications Officer, puh. +358 10 618 0297,

Related resources

01 Feb 2013

Aalto University Properties Ltd

EUR 40 million

Article

8.3.2013

Aalto University: New space for innovations