NIB Nordic Investment Bank

Article

1 Apr 2011

NIB rahoittaa metron laajennusta Helsingistä Espooseen

Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) myöntää Länsimetro Oy:lle lainan, jonka avulla rahoitetaan metron laajentamista Helsingistä Espooseen. 120 miljoonan euron laina auttaa Espoon eteläosien kytkemistä seudulliseen raideliikennejärjestelmään. Lainan takaisinmaksuaika on 30 vuotta.

Arvioiden mukaan länsimetro kuljettaa valmistuttuaan yli 100 000 matkustajaa päivässä ja noin 60 000 henkilöä ylittää päivittäin Helsingin ja Espoon rajan. Kun länsimetro valmistuu, bussiliikenne Etelä-Espoosta Länsiväylää pitkin Helsingin keskustaan loppuu. Liityntäbussit kuljettavat länsimetron varrella asuvat matkustajat metroasemille.

"Projektin suurin ympäristöhyöty tulee siitä, että matkustajia siirtyy tieliikenteestä raiteille. Näin myös ruuhkat Helsingissä vähenevät. Raideliikenne aiheuttaa huomattavasti vähemmän päästöjä henkilökilometriä kohden kuin tieliikenne," sanoo NIBin toimitusjohtaja Johnny Åkerholm.

"Länsimetro Oy:n kannalta on tärkeää, että tällä sopimuksella myös NIB varautuu rahoittamaan hanketta. Erityisen tyytyväisiä olemme siitä, että hanke läpäisi NIBin rahoituskohteilleen asettamat erittäin tiukat ympäristövaatimukset", Länsimetron toimitusjohtaja Matti Kokkinen sanoo.

Helsingin ja Espoon yhdessä omistama Länsimetro Oy perustettiin vuonna 2007. Länsimetro Oy rakentaa uuden linjaston, mutta Helsingin kaupungin liikennelaitos (HKL) vastaa metron liikennöinnistä sekä asemien ja varikkojen kunnossapidosta.

Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) on kahdeksan maan (Pohjoismaiden ja Baltian maiden) yhteinen kansainvälinen rahoituslaitos, joka tarjoaa pitkäaikaisrahoitusta kilpailukykyä vahvistaviin ja ympäristöä säästäviin energia , ympäristö , kuljetus , logistiikka , viestintä ja innovaatiosektorien projekteihin. NIBillä on johtavien Standard & Poor's ja Moody's-luokitusyritysten myöntämä korkein mahdollinen luottoluokitus (AAA/Aaa).

Lisätietoja

NIB

Kim Krokfors, Senior Manager Lending, +358 10 618 0517,

Jukka Ahonen, viestintäjohtaja, +358 10 618 0295,

Länsimetro Oy

Matti Kokkinen, toimitusjohtaja +358 50 347 1558,

  • AR2016

News

NIB signs loan agreement with Husqvarna for R&D investments

A seven-year maturity loan agreement to finance Husqvarna AB's R&D investments 2017–2019.

5 Jan 2018

NIB opens 2018 Kauri market with NZD 400m transaction

The Bank's five-year NZD 400 million transaction has become inaugural in the New Zealand bond market this year.

5 Jan 2018

Category A project for disclosure

In accordance with its Sustainability Policy and Guidelines, NIB publishes information on the construction and upgrade of National Road 3/25 in Hedmark, Norway. The information is available for 30 days starting from 22 December 2017.

22 Dec 2017


MORE NEWS

Related News

NIB-financed Helsinki–Espoo metro line launched in Finland

On 18 November, the Helsinki city transport operator HKL launched a 14-kilomtre extension of Helsinki metro line into the city of Espoo.

18 Nov 2017

NIB to finance extension of metro line from Helsinki to Espoo

A loan to Länsimetro Oy will finance building a new metro line in Finland's metropolitan area between the capital Helsinki and its satellite Espoo.

1 Apr 2011


MORE NEWS

Related loans


MORE LOANS

Related articles