Rakokiven monitoimitalo. Illustraatio: Lahden kaupunki.

18 Dec 2018

NIB rahoittaa uusien koulujen rakentamista Lahdessa

NIB ja Lahden kaupunki ovat allekirjoittaneet 10 miljoonan euron lainasopimuksen rahoittamaan koulujen ja päiväkotien rakentamista ja saneerausta. Laina-aika on 5 vuotta.

Lahden kaupungin investointiohjelmaan sisältyy kolmen uuden koulukeskuksen – Launeen, Rakokiven ja Humpulan – rakentaminen ja kahden koulun – Kivimaan ja Länsiharjun – saneeraus. Investoinneilla luodaan entistä parempi oppimisympäristö 3 300 koululaiselle ja päiväkotilapselle. Investoinnin kokonaisarvoksi on määritetty 100 miljoonaa euroa, joka kattaa työt vuosina 2017–2022.

Lahti on 120 000 asukkaan kaupunki ja 200 000 asukkaan maakuntakeskus. Asukasmäärä on kasvanut jatkuvasti kymmenen viime vuoden aikana. Lasten määrä kouluissa ja päiväkodeissa on lisääntynyt vastaavalla tavalla, ja kehityksen odotetaan jatkuvan samanlaisena tulevina vuosina. Investointitarpeisiin vaikuttavat suurentuneen kysynnän lisäksi myös päiväkotirakennusten ikääntyminen ja saneeraustarve sekä perhepäivähoitajien määrän väheneminen.

”NIB:n rahoittaman investointiohjelman ansiosta Lahti pystyy tarjoamaan entistä nykyaikaisemmat opetustilat, joiden kapasiteetti vastaa paremmin uusien opetussuunnitelmien vaatimuksia”, NIB:n toimitusjohtaja Henrik Normann sanoo.

Lahden kaupunki pyrkii investoinnin myötä myös parantamaan opetustilojen energiatehokkuutta ja vähentämään niiden energiankulutusta. Energiatehokkuutta edistetään ottamalla käyttöön entistä tehokkaampi lämpöeristys, hyödyntämällä uusia teknisiä ratkaisuja sekä asentamalla LED-valaistus.

Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) on kahdeksan jäsenmaan (Islanti, Latvia, Liettua, Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska ja Viro) omistama kansainvälinen rahoituslaitos. Pankki rahoittaa yksityisiä ja julkisia investointihankkeita sekä jäsenmaissa että niiden ulkopuolella. Johtavat luottokelpoisuuslaitokset Standard & Poor’s ja Moody’s ovat myöntäneet NIB:lle parhaan mahdollisen luottokelpoisuuden AAA/Aaa.

Lisätietoja:
Olli Lempiäinen, Senior Manager, Origination, puh. +358 10 618 0525, olli.lempiainen@nib.int

Niina Rantti, Communications Officer, puh. +358 10 618 0265, niina.rantti@nib.int

Related resources

17 Dec 2018

City of Lahti

EUR 10 million