Kuva: Leppäkoski Group Oy

13 Jan 2023

NIB rahoittaa sähkönjakeluun ja kaukolämpöön liittyviä investointeja Suomessa

Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) allekirjoitti suomalaisen energiayhtiö Leppäkoski Group Oy:n kanssa 10 vuoden lainasopimuksen, jolla rahoitetaan yhtiön Pirkanmaan alueelle suunnittelemien sähkönjakelua ja kaukolämpöverkkoa koskevia investointeja.

Sovitulla 12 miljoonan euron lainalla rahoitetaan osa yhtiön investointiohjelmasta vuosille 2023–2026. Investoinneilla rahoitetaan parannuksia sähkön jakeluverkkoon. Lisäksi lainalla rahoitetaan kaukolämpöverkon laajentamista ja kunnostamista mukaan lukien investointeja hukkalämmön talteenottoa varten.

”Lainalla voimme tukea investointeja, jotka parantavat sekä toimitusvarmuutta että vastaavat kasvavaan sähkön ja kaukolämmön tarpeeseen. Näinä aikoina energia-alan investoinnit ovat elintärkeitä, ja NIB voi tarjota pitkäaikaista lainoitusta täydentämään liikepankeista saatavaa rahoitusta”, sanoo NIB:n toimitusjohtaja André Küüsvek.

Valtaosalla sähköverkkoon tehtävästä investoinnista korvataan ilmajohtoja maakaapeleilla, mikä parantaa merkittävästi toimitusvarmuutta. Maakaapelit vähentävät sään aiheuttamia verkkovaurioita.

Lainalla rahoitetaan myös kaukolämpöverkkoon tehtäviä investointeja. Näillä investoinneilla vähennetään päästöjä ja mahdollistetaan kaukolämpöverkkoon liittyminen uusille asiakkaille. 

Leppäkoski Group on energiayhtiö, joka tarjoaa sähkö- ja kaukolämpöpalveluita sekä muita energiaratkaisuja. Konserniin kuuluvat emoyhtiö Leppäkoski Group Oy ja sen kokonaan omistamat tytäryhtiöt Leppäkosken Sähkö Oy, Leppäkosken Lämpö Oy, ja Grid.vc Oy.

Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) on kahdeksan jäsenmaan (Islanti, Latvia, Liettua, Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska ja Viro) omistama kansainvälinen rahoituslaitos. Pankki rahoittaa yksityisiä ja julkisia investointihankkeita sekä jäsenmaissa että niiden ulkopuolella. Johtavat luottokelpoisuuslaitokset Standard & Poor’s ja Moody’s ovat myöntäneet NIB:lle parhaan mahdollisen luottokelpoisuuden AAA/Aaa.

Lisätietoja:
Sebastian Påwals, Director, puh. 010 618 0527, sebastian.pawals@nib.int
Lotta Forssell, Senior Communications Officer, puh. 010 618 0498, lotta.forssell@nib.int

Related resources

22 Dec 2022

Leppäkoski Group Oy

EUR 12 million