Silja Europa. Kuva: Tallink Silja Oy

27 Nov 2020

NIB ja Tallink Silja Oy ovat tehneet sopimuksen koronatukilainasta yhtiön toimintojen turvaamiseksi

Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) ja varustamoyhtiö Tallink Silja Oy, joka on virolaisen AS Tallink Gruppin tytäryhtiö, ovat tehneet nelivuotisen sopimuksen 100 miljoonan euron lainasta, jolla tuetaan yhtiön toimia covid-19-pandemian liiketoiminnalle aiheuttamien seurausten lievittämiseksi.

Tallink on merkittävä pohjoisen Itämeren alueen merikuljetuspalveluiden tarjoaja. Vuonna 2019 yhtiö kuljetti Suomen, Viron, Latvian ja Ruotsin välisillä reiteillä lähes 10 miljoonaa matkustajaa ja 380 000 kuljetusyksikköä.

Koronaviruspandemian vuoksi määrätyillä matkustusrajoituksilla ja rajojen sulkemisilla on ollut vakavia negatiivisia vaikutuksia Tallinkin toimintaan vuonna 2020. Tämän seurauksena yhtiön matkustajamäärä ja liikevaihto ovat vähentyneet huomattavasti. Lainan tarkoituksena on vahvistaa yhtiön maksuvalmiustilannetta heikentyneissä markkinaolosuhteissa.

“Tallink on alueella merkittävä työllistäjä, ja sillä on tärkeä tehtävä työntekijöiden ja rahdin kuljettajana. NIB:n myöntämä laina luokitellaan tukilainaksi, jolla lievitetään koronaviruspandemian vaikutuksia infrastuktuurin kannalta tärkeille yrityksille. Sillä tuetaan Tallinkin toimintojen jatkuvuutta näinä vaikeina aikoina ja tulevaisuudessa”, NIB:n toimitusjohtaja Henrik Normann sanoo.

Suomen valtio on antanut lainalle valtiontakauksen EUR 90 miljoonaan asti turvatakseen huoltovarmuuden ja ylläpitääkseen kriittisen tärkeän rahtiliikenteen toiminnan.

”Lainasopimus NIB:in kanssa antaa yrityksellemme lisävarmuutta ja vakuutta siltä varalta, ettei pandemiatilanne ensi vuonnakaan salli toimintamme palauttamista suunnitellulle tasolle. Sen takia tarvitsemme Viron hallituksen kanssa aiemmin tänä vuonna varmistuneen KredEx-lainan lisäksi taloudellisia lisäresursseja varmistaaksemme maksuvalmiutemme. Olemme hyvin kiitollisia Suomen hallitukselle tuesta sopimuksen syntymisen puolesta ja NIBin tiimille, jonka avun ansiosta olemme allekirjoittaneet tämän tärkeän lainan”, sanoo Tallink Gruppin toimitusjohtaja Paavo Nõgene.

Tallink Gruppin tytäryhtiö Tallink Silja Oy on varustamoyhtiö, joka harjoittaa Viron, Suomen, Ruotsin ja Latvian välistä liikennettä risteilylautoilla ja ro-ro-matkustajalautoilla. Tallink Grupp on yksi Viron suurimmista yrityksistä, ja sen palveluksessa on noin 5 000 työntekijää Itämeren alueella, minkä lisäksi sen kanssa yhteistyössä toimii noin 6 800 yhtiötä, jotka ovat pääasiassa pieniä ja keskisuuria yrityksiä.

Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) on kahdeksan jäsenmaan (Islanti, Latvia, Liettua, Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska ja Viro) omistama kansainvälinen rahoituslaitos. Pankki rahoittaa yksityisiä ja julkisia investointihankkeita sekä jäsenmaissa että niiden ulkopuolella. Johtavat luottokelpoisuuslaitokset Standard & Poor’s ja Moody’s ovat myöntäneet NIB:lle parhaan mahdollisen luottokelpoisuuden AAA/Aaa.

Lisätietoja:

Gunnar Okk, COO, Head of IT & Business Services, puh. +358 10 618 001, gunnar.okk@nib.int
Vytautas Brazaitis, Communications Unit, puh. +358 10 618 0235, vytautas.brazaitis@nib.int
Katri Link, Communications Director, Tallink Grupp, puh. +372 53 042 121, katri.link@tallink.ee

 

Related resources

27 Nov 2020

Tallink Silja Oy

EUR 100 million

Article

15.2.2021

Keeping the goods moving: ensuring critical supply during a pandemic